|
TRUE WOMAN aka: Shu Qi: True Woman, True Woman: Hsu Chi Valmistusmaa: Taiwan Valmistusvuosi: 1996 Lajityyppi: Erotiikka Näyttelijät: Shu Qi
Pisteet:
Naisnäyttelijä Shu Qi (alias Hsu Chi tai Shu Kei) on tullut
varsin monelle honkkarifanille tutuksi mm. elokuvista The Stormriders ja
Gorgeous ja viime aikoina hän on saavuttanut myös kansainvälistä mainetta
elokuvilla So Close (julkaistu Suomessa nimellä Taivaalliset tappajat)
ja The Transporter. Viimeksi hän näytteli The Eye 2:ssa, jossa esittää
raskaana olevaa naista joka näkee aaveita. Uransa Shu Qi aloitti kuitenkin
alastonmallina ja esiintyi useissa pehmopornoelokuvissa, joista tunnetuin on
Sex & Zen II. Myös tämä True Woman-nimellä julkaistu elokuva on melko
tunnettu, sillä Shu Qi esiintyy siinä täysin alasti.
Varsinainen elokuva True Woman ei ole, vaan paremminkin videokuvakirja sillä
se on kuvattu samaan aikaan kun Shu Qi on poseerannut alastonkuvissa. Kuvaukset
tehtiin Taiwanissa vuonna 1996 ja noilta ajoilta on julkaistu ainakin neljä
samanlaista videokuvakirjaa. Pituutta tällä tuotoksella on vain 53 minuuttia,
mikä sekin tuntuu hieman liian pitkältä. Mitään juonta tässä teoksessa ei siis
ole vaan Shu poseeraa kiltisti kameralle rannalla, suihkun alla, auton päällä,
uima-altaassa, talon katolla, jne. Joissain kohtauksissa hänellä on bikinit,
joissain aamutakki (tietysti se kaikista rumin aamutakki, joka sopisi paremminkin
verhoiksi) ja joissain ei yhtikäs mitään.
Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia ovat erittäin tylsää seurattavaa ja tunnelmaa
korostetaan vielä tylsällä ranskalaismusiikilla. Onneksi tunnelma muuttuu ennen
puolta väliä ja musiikkikin vaihtuu huomattavasti siedettävämmäksi. Mutta pahus
kun tätä "onnea" ei jatku aivan loppuun saakka vaan jälleen musiikki vaihtuu
tylsään ranskalaisballadiin. No joo, oikeasti tämä räpellys on siis tylsää
katsottavaa ja tämän ostamista voi suositella vain siinä tapauksessa että
haluaa nähdä Shu Qi´n alastomana. Tosin netistä löytyy huomattavasti parempia
alastonkuvia hänestä kuin tästä teoksesta, joten en siis suosittele tämän
ostamista juurikaan missään tapauksessa.
Widesightin julkaisema DVD on laadultaan melkoisen surkea, tosin kuvanlaatu
on ihan kiitettävän hyvä. Myös äänenlaatu on yllättävän hyvää ja löytyy peräti
Dolby Digital 5.1-muodossa. Mitään extroja ei tietysti ole mukana ja tekstitystä
ei ole saatavilla. Elokuva sisältää myös still-kuvia, mutta ne ovat oudosti
väärässä kuvasuhteessa. Ikärajaksi levyyn on merkitty II, joka tarkoittaa kielletty
lapsilta, eli ilmeisesti Taiwanissa ikärajat merkitään hieman erillailla
kuin Hong Kongissa, jossa ikäraja olisi ollut ehdottomasti III.
ARVOSTELU: Tuomo Tapaninen [6. heinäkuuta 2004]
|
DVD:
Pisteet:
|