Aivan ensiksi on todettava että The White Dragon ei nimestään ja näyttävistä mainosjulisteistaan huolimatta ole House of Flying Daggersin tai Heron kaltainen wuxia-spektaakkeli vaan melko tyylipuhdas draamakomedia. Eli jos haluaa katsoa vain edellä mainittujen elokuvien kaltaisia wuxia-spektaakkeleita, kannattaa jättää The White Dragon väliin. Elokuva jättää melko ristiriitaiset tunteet: toisaalta se on erittäin typerä pöhkökomedia ja toisaalta erittäin tunteikas rakkausdraama.

The White Dragon alkaa erittäin typerästi. Cecilia Cheungin esittämä Musta Feeniksi on koulun kaunein tyttö ja hän voittaa koulun musiikkipalkinnon. Esiintyessään koululle hän kohtaa prinssi Tian Yangin (Andy On), johon tietysti rakastuu. Samaan aikaan seudulla liikkuu pelätty tappaja joka tunnetaan nimellä Kanan Höyhenet (Francis Ng), koska hän jättää murhapaikalle aina kananhöyheniä. Kasvonsa peittävä supersankari Valkoinen Lohikäärme taistelee Kanan Höyhenten kanssa, mutta häviää taistelun. Eläkeiässä oleva Valkoinen Lohikäärme siirtää kykynsä Mustalle Feeniksille josta tulee uusi Valkoinen Lohikäärme joka ryöstää rikkailta ja antaa köyhille. Kohta selviää kuitenkin että Kanan Höyhenten on tarkoitus tappaa myös prinssi ja sehän Valkoisen Lohikäärmeen on estettevä. Tämän jälkeen elokuva lähtee aivan uusille urille ja unohtaa miltei täysin pöhkökomedian ja keskittyy täysin rakkausdraamaan. Nimittäin käy niin, että Valkoinen Lohikäärme loukkaa jalkansa ja Kanan Höyhenet hoitaa hänet kuntoon. Tänä aikana he tutustuvat toisiinsa ja pikkuhiljaa myös rakastuvat. Onko rakkaus kuitenkin tuhoon tuomittu?

Jos unohtaa alun sekoilut, on The White Dragon erittäin nautittavaa katsottavaa. Cecilia Cheung ja ennenkaikkea Francis Ng tekevät loistavat näyttelijäsuoritukset ja saavat elokuvan tuntumaan aidosti koskettavalta. He ovat loppujen lopuksi tärkein syy miksi elokuvan jaksaa ylipäätään katsoa loppuun asti. Erityisesti Francis Ng ansaitsee suuret taputukset suorituksestaan sokeana miekkamiehenä. Taistelukohtauksia elokuvassa nähdään vain muutama, mutta ne eivät todellakaan ole mitään hienosti koreografioituja mättöjä, vaan muistuttavat enemmän kiinalaisissa tv-sarjoissa olevia taisteluita. Kuvaukseltaan ja lavastukseltaan The White Dragon on todella kaunista katsottavaa. Wilson Yipin ohjaus on paikoin melko typerää, mutta hän tuo onneksi päätähtien tunteet hyvin esille eikä näin ollen pilaa koko elokuvaa.